Ajankohtaista

11.11.2014

Valopiuhalle imagotekopalkinto

Ensimmäinen Keski-Karjalan imagotekopalkinto Rääkkylän valopiuhalle / Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskunnalle.

Valopiuhalle imagotekopalkinto

Keski-Karjalan Kehitysyhtiö KETIn valintaraati perusteli palkinnonsaajan valintaa seuraavasti:

"Rääkkylän kunnan alueelle rakennettu valokuituyhteys on merkittävä teko sekä yrittämisen että asumisen kannalta. Valokuidun tuominen kaikkien asukkaiden, yritysten ja muiden toimijoiden käyttöön on tuonut kuntaan ja seudulle positiivista huomiota maakunnallisesti ja valtakunnallisesti. Luonnollisesti myös rääkkyläläiset itse ovat tyytyväisiä nopeisiin yhteyksiin. Samalla kunnan vetovoima asuin- ja yrittämisen paikkana on kasvanut.

Tietoverkko-osuuskunnan jäseneksi on liittynyt noin 1600 taloutta, yritystä ja kesäasukasta. Sen toimintaan on käyty tutustumassa eri puolilta Suomea ja osuuskunnan tiimoilta on syntynyt uutta yritystoimintaa. Jatkossa Rääkkylän valopiuha myös kansainvälistyy, kun esimerkiksi Irlanti on kiinnostunut vastaavanlaisesta verkon rakentamisesta ja valopiuhalaisia on pyydetty asiantuntijoiksi Irlantiin."

Lähde: KESKI-KARJALAN KEHITYSYHTIÖ OY KETI

Lue koko artikkeli täältä

Ajankohtaista

02.07.2019

Valopiuhan toimisto lomalla

27.06.2019

Heinäkuun bonuskanava 07/19

20.06.2019

ONGELMA KORJATTU/IPTV-palvelussa häiriötä

Katso kaikki

Tiedotteet

27.06.2019

Discovery lopettaa kahden kanavan lähetyksen Pohjoismaissa

14.06.2019

Ylimääräinen huoltokatko 20.6.2019

17.05.2019

Valopiuhalla uusia palveluita

06.05.2019

KAISA TV ja tallennuspalvelu

29.03.2019

Valopiuha jälleenmyyjäksi IOTAIKA-turvapalveluille

08.03.2019

IPTV huoltotyö ma 11.3.2019

01.03.2019

Valopiuhan yhteystiedot tiedote

01.03.2019

Radiokanavia myös iptv-boksin kautta

20.02.2019

Kaisanet tv-kanavavalikoima on lisääntynyt

15.02.2019

IPTV:n huoltotyö ti 19.2.2019

01.02.2019

Viasatin avoin urheiluviikonloppu 1.2.-3.2.2019

28.01.2019

KAISA TV:n huoltotyö keskiviikkona 30.1.2019

07.12.2018

Kaisanet tv-palvelun toimivuus korjattu

06.12.2018

Tv-palvelussa on vielä ongelmia

05.12.2018

Kaisanet tv -palvelun kytkentä saatu valmiiksi

05.12.2018

Kaisanet tv-palvelun kytkentä viivästyy

03.12.2018

Tv-palvelun muutos ti 4.12.2018

30.10.2018

Watson tv-palvelu muuttuu

20.03.2018

Kuituverkon rakentamisen taustat

26.02.2018

Valopiuhan asiakkaille tehdyn kyselyn tulokset

30.11.2017

Muutoksia Watson-palveluun joulukuussa

28.09.2017

MEGA-ilta Rääkkylässä

01.03.2017

Nelosen ja MTV:n vapaasti vastaanotettavien kanavien jakelu iptv-verkossamme jatkuu normaalisti

27.02.2017

RääkkyLAN - Equinoxe

02.11.2016

Bonuskanava

24.10.2016

Watson päivitys 251016

12.09.2016

Watsonin valtakunnallinen huoltokatko

05.08.2016

HUOLTOTIEDOTE - Watson palvelussa käyttökatkos

09.05.2016

Kameravalvontapalvelu

02.05.2016

Watson-palvelun huoltotyö

12.04.2016

Watson huoltokatko

08.02.2016

Muutoksia Watson-kanavatarjontaan

02.12.2015

Kaisanetin ja Valopiuhan tiedote

18.06.2015

Valopiuhan yleiset toimitusehdot kuluttaja-asiakkaille uudistuvat 1.7.2015

23.02.2015

Modeemin päivitykset ovat meneillään

05.12.2014

Kaisanet Oy:n lähettämässä laskussa virheellinen laskutiedustelunumero

04.11.2014

Operaattorimuutoksen ajankohta

29.10.2014

Operaattorimuutos viivästyy

29.10.2014

Tiedote palveluoperaattorin vaihtumiseen liittyvistä muutoksista

30.09.2014

Palveluoperaattorin vaihtuminen

Katso kaikki

Vikatiedotteet

20.06.2019

ONGELMA KORJATTU/IPTV-palvelussa häiriötä

10.06.2019

HÄIRIÖ KORJATTU/KAISA TV/iptv-palvelussa häiriö 10.6.2019

07.12.2018

Kaisanet tv-palvelun toimivuus korjattu

Katso kaikki